John Nichol: Isku vuorille

Kustantaja: Karisto Oy
Alkuteos: Stinger
Suomennos: Tero Kuosmanen
Ulkomainen romaani, sotatarina, Afganistan
Sivuja: 314

"Seisoimme rivissä auton toisella puolen talebanien tarkastaessa auton. Amica seisoi parin askeleen päässä takanamme pää taivutettuna. Johtajaa lukuunottamatta sotilaat näyttivät korkeintaan kahdeksantoistavuotiailta. Mustan rajausvärin reunustamat silmät tuijottivat meitä uhkaavan vihamielisesti ohuiden, hapsottavien partojen reunustamista maalaisnaamoista. Yksi heistä tuli ulos autosta heiluttaen Pannan piilottamaa kasettia. Hän kiersi nauhan pistimensä kärjen ympärille, repäisi sen ulos ja heitti kuolleen puun juurelle. Mustas nauhasuikaleet kahisivat tuulessa."

Sean Riever lähtee Afganistaniin lentämään miinanraivaukseen erikoistuneen avustusjärjestön helikopteria, mutta huomaa nopeasti työtovereidensa olevan jotain muuta kuin he ovat Seanille kertoneet. Työ on vaarallista ja Talebanit vaikeuttavat työtä entisestään. Tilanne hankaloituu edelleen kun brittiläinen matkustajakone ammutaan alas Yhdysvaltojen ilmatilassa. Ääri-islamilainen järjestö, Talebanit, lupaa yhtä iskua kuukaudessa. Iskulla he tarkoittavat Stinger-ilmatorjuntaohjuksen käyttöä siivilikonetta vastaan. Yhdysvalloilla on tieto ohjusten säilytyspaikasta ja Riever saakin uudeksi tehtäväkseen kuljettaa erikoisjoukkojen yksikön kätkön luo. Luonnonkatastrofi ja Taleban kuitenkin tekevät tehtävän lähes mahdottomaksi. Ehtivätkö erikoisjoukkojen miehet tuhota ohjukset ajoissa?

Iso-Britannialaisen lentäjän John Nicholin romaani Isku vuorille on jännittävä ja mukaansatempaava Afganistaniin sijoittuva sotakertomus. Se kuvailee todenmukaisesti Afganistanin elinoloja, naisen asemaa Afganistanissa sekä Talebanin hallinnon julmuuttaa sekä ahneutta. Tarinan päähenkilö on lentäjä, joten Nichol tietää varmasti mitä lentäjän ammattiin kuuluu, eikä jätä lukijallekkaan mitään epäselväksi. Isku vuorille on Nicholin toinen suomennettu teos.

Seanin työnkuva ei ole helppo miinanraivaajien helikopterin kuskina. Ja työnkuva vain mutkistuu kun hänet palkataan erikoisjoukkojen palvelukseen. Koko matkan hänen mukanaan kulkevat hänen työtoverinsa Amica ja Dexy. Amica on afgaaninainen joka on menettänyt miehensä talebaneille ja Dexy on yksi erikoisjoukkojen miehistä. Kolmikko matkustaa ympäri Afganistania jalan, autolla ja helikopterilla. He kohtaavat matkallaan useita vaikeuksia selvittäen ne yksi kerrallaan. Nähdäänpä tarinassa yksi perinteinen ”kielletty romanssi”. Amica kun on afgaani ja Sean  länsimaalainen. Amican lisäksi myös Sean on menettänyt vanhan rakastettunsa, jonka takia Sean ja Amica tuntevat jonkinlaista vetoa toisiinsa jo aivan alkumetreiltä saakka. Pitihän jännitysromaaniinkiin saada yksi romanssi mahdutettua!

"Hän tarttui käsivarteeni ja puristi sitä lujasti. – Sinä et ole sellainen. Mutta minun laillani sinun on odotettava sopivaa hetkeä, vaikka se merkitsisikin, että joudut vaikenemaan kun sinua nöyryytetään tai kun toista puolustuskyvytöntä uhria ruoskitaan jalkojesi juuressa. Hän irrotti otteensa. – Meidän vuoromme tulee vielä."

Mielestäni Nicholsin romaani on hieman turhan lyhyt. Asioita on tiivistetty liiaksi, ja kirjailija hypähtelee välillä tärkeiltäkin tuntuvien tapahtumien yli. Kirja on 314 sivua pitkä, vaikka aiheesta olisi voinut helpostikin venyttää yli 400 sivuisen kokonaisuuden. Teksti ei tosin pääse rönsyilemään aiheen tai tapahtuman ulkopuolelle, vaan Nichols kertoo asian lähes militaristisen tarkasti ja terävästi. Tämä tosin luo oikean tunnelman sotakirjalle.

Myös minä-kertoja toimii tarinassa hyvin, jopa paremmin kuin useissa muissa romaaneissa. Tämä johtunee ainakin osittain siitä että Nichols on itse kokenut hyvin samantyyppisiä tapahtumia elämänsä aikana, joten hän pystyy käyttämään Seania omien kokemuksiensa uudelleeneläjänä. Kerronta suorastaan imaisee lukijan tiiviiseen otteeseen, ja kuljettaa tämän nopeasti tarinan loppuun. Nichols ei mässäile kielikuvilla, vaan kertoo asiat siten kuin ne ovat. Hän ei liioittele eikä käytä turhaa aikaa asioiden vertailuun, eikä hän myöskään kaunistele asioita. Jopa julkiset teloitukset kuvataan yksityiskohtaisen tarkasti. Tämä saatta joidenkin mielestä varmastikin olla häiritsevää, mutta minuun kerronnan tyyli tehosi loistavasti.

Kirjan ulkonäkö ei hätkähdyttänyt. Ensimmäisenä silmiin osui melko tuntemattoman kirjailijan suurella painettu nimi. Takakannessa on pelkkää tekstiä, ja etukansikin on melko yksinkertainen ja tummanpuhuva. Sumea, juuri ja juuri sotilaaksi tunnistettava hahmo alaosassa ja suuret silmät yläosassa eivät antaneet erikoista kuvaa kirjan sisällöstä.

Suosittelisin kirjaa kaikille jännityskirjojen ystäville. Kirja oli mukavaa luettavaa, ja Afganistanin kulttuuriki ja historia aukenivat minulle hieman. Mitenkään opettavaiseksi en kirjaa luonnehtisi, mutta kyllä siitä jonkinlaista tietoakin sai irti.

-Henri-