Richard Mason: Muistojen huoneet

Kustantaja: Gummerus

Sivuja: 567

"Kumpikaan ei puhunut, mutta Joanille maisema hengitti kolmannentoista nokturnin c-mollia. Heidän edessään aukeava laakso täyttyi kappaleen alkusointujen ylväästä surullisuudesta. Toisen osan jyrähtävät oktaavit kimposivat kallioista, ja lopussa itse vuoret tervehtivät toistuvan sävelmän totuutta sen lupaillessa tarkoitusta karuun ja julmaan maailmaan. Joan istui Simbongilen vieressä, ja hänen sormensa liikahtelivat äänettömässä kunnianosoituksessa niiden aiemmalle notkeudelle. Vaikkei kukaan muu tiennytkään, hän antoi elämänsä esityksen."

Richard Masonin teos Muistojen huoneet (2008) on koskettava tarina äidistä ja tyttärestä. Tytär Eloise haluaa äitinsä Joanin muuttavan vanhainkotiin. Tämä muutos ei ole kovin mieluinen Joanille ja hyvitykseksi Eloise vie hänet matkalle Etelä-Afrikkaan. Lapsuuden kotikaupungissaan muistoja palautuu Joanin mieleen ja hän löytää äitinsä vanhan päiväkirjan buurisodan ajalta. Sillä aikaa Eloise, jonka elämä pyörii työn ympärillä, saa yhtäkkiä kuulla uransa olevan vaakalaudalla.  

Joanin on vaikea sopeutua uuteen paikkaan ja samalla hylätä tuttu ja turvallinen kotinsa. Ajatus siitä, että joku avustaa pesulla ja syöttää häntä ei ole miellyttävä. Hän pakenee tilannetta mielensä muistoihin ja loppua kohden vierailee siellä huolestuttavan usein.
Käy ilmi, että Joanilla on ollut kaikkea muuta kuin helppo elämä. Vaikeina hetkinä hän turvautuu pianoonsa, mikä antaa lohtua arjen keskellä. Piano on myös hyvin usein hänen muistelmissaan esillä. 

Joanin paha olo välittyy hyvin lukijaan. On varmasti masentavaa nähdä joka päivä ikätovereitaan, jotka kuolaavat rinnuksille ja kutovat samaa sukkaa päivästä toiseen. Sukulaisillakaan ei ole oikein aikaa käydä tervehtimässä. Tuntuu kuin olisi pelkkä vaiva. Joan esittää tyttärensä edessä vahvaa, mutta yksin jäätyään murtuu ja purskahtaa itkuun. Tämä saa ajattelemaan kuinka yksinäiseltä mahtaa tuolloin tuntua. Elämä on jo takanapäin ja odotellessaan loppua voi vain turvautua muistoihin. Vanhuushan on meillä kaikilla edessä.

Eikä ole helppoa Eloisellekkaan ponnistellessaan työasioiden parissa ja samalla kantaa huolta äidistään kun tietää ettei tämä ole onnellinen. Kuitenkin ihmiselle, joka on pitänyt sinusta huolta koko elämänsä ajan ja asettanut sinut aina etusijalle halutaan antaa onnelliset muistot viimehetkistä.

Kirja on välillä melko vaikeaselkoinen, koska ei heti tiedä onko kyse menneistä tapahtumista vaiko nykyhetkestä. Mutta muuten kerronta on hyvin selkeää ja todenperäistä. Se antaa kuvan millaista elämä on ollut ja mitä tuntemuksia voi kuvitella vanhuksilla olevan.

Mason kirjoitti kyseisen teoksen isoäitinsä kunniaksi, joka oli brittien vankina keskitysleirillä buurisodan aikaan. Kuvaillessaan keskitysleirin oloja Mason sai ajattelemaan kuinka rankkaa elämä on kun ainoana omaisuutena yksi viltti sekä joutuessaan katsomaan vierestä kuinka omat lapset tekevät kuolemaa.

-Kirsi-