tiistai 6. syyskuuta 2011

Meritta Koivisto: Lontoolainen Rakastaja

Kustantaja: Otava Kustannusosakeyhtiö
Sijoittuu Iso-Britanniaan, ihmissuhdedraama
Sivuja:238

Kirjan nimi Lontoolainen Rakastaja kertoo jo paljon kirjan sisällöstä. Tarinan idea on siis, että päähenkilönä on orpo poika nimeltään Vernon  Pembrook, joka pääsee pois orpokodista. Vernon on hyvin vaatimaton niin kuin voi oikeastikin ajatella jos ihminen on ollut orpokodissa, hän on varmaan tottunut vähään. Päästyään töihin kouluun talonmieheksi ja harrastamalla seksiä rehtorin vaimon kanssa poika kasvaa mieheksi harjoittamalla Kamasutraa rehtorin vaimon kanssa, joka lopulta alkaa kiristämää Vernonia kertomalla miehelleen. Tämän ajanjakson aikana Vernon käy läpi henkisiä prosesseja, joissa oppii miettimään ihmisluonto ja miksi ihmiset käyttäytyvät niin kuin käyttäytyvät.

Rehtorin vaimon ansiosta Vernon pääsee opiskelemaan itseään opettajaksi ja ajatus, että pääsee pois talonmiehen hommista ja kauas rehtorin vaimosta auttaa häntä jaksamaan. Yrittämättä Vernon löytää useita aviossa olevia rakastajia, jotka lopulta koituvat hänen kohtalokseen, kun yhden rakastajan mies ajaa Vernonin yli. Outoa on ajatella miten niin vaatimaton ja hiljainen talkkari voi yhtäkkiä saada niin paljon aviollisia rakastajia, mutta ehkä hänen viattomuus ja vaatimattomuus juuri herättävät naisten huomion. Vernon kumminkaan ei osaa yhtään toimia naisten kanssa oikein esim. jos nainen alkaa itkeä hän ei saa sanaa suustaan, koska ei orpokodissa ole tällaiseen tottunut.
 
Kun ajatellaan nykymaailmaa, tämä kirja soveltuu hyvin meidän nykyiseen yhteiskuntaan, jossa avioparien erot ja pettämiset ovat kovassa nousussa. Ei osata tuottaa toiselle sitä onnea ja tyytyväisyyttä tarpeeksi pitkään, josta johtuen, että toinen lähtee etsimään virikkeitä muualta kertomatta toiselle. Näin varmasti pettäminen saa alkunsa osassa tapauksissa. Seksikohtaukset kirjassa ei ole kuvailtu kovin tarkasti, mutta ei kirja sitä kaipaakaan, enemmän kirja kertoo naisten tunteista ja elämyksistä ja ajatuksista kun on rakastaja ja pitää keksiä valheita miehelleen salaisuuden pitämisen salassa. Rakastaja- sana kirjan nimessä voi kumminkin johtaa henkilöä hieman harhaan, jos luulee kirjan sisältävän pelkkiä tarkasti kuvailtuja seksikohtauksia, tai luulee että saa lukea kirjaa kädet täristen ja hien nousemaan pintaan jo kirjaa selatessa, on valinnut väärän kirjan.
 
Kirja ei esittele alussa henkilöitä kovin tarkasti, joten kirjankin lopussa oli vielä vähän muistelemista, ketkä kaksi olivatkaan pariskunta. Kirja oli jaettu hienosti kolmeen eri jaksoon, joista eka kertoi Vernon elämästä talonmiehenä ja toinen kappale oli pelkästään hänen päiväkirjansa kirjoituksia, jossa kuvattiin hienosti hänen tunteitaan erinaisia kohtaan. Kolmas kappale kertoi siitä päivästä kun koko kaupunki oli laskemassa Vernonia hautaan ja miten osa naisista reagoivat, hänen kuolemaan hautajaisten aikana ja jälkeen. Kirjailijan ollessa nainen hän osasi varmaan samastua ajatukseen, jos hänen rakastajansa tappaisi hänen rakastajansa tai, jos hänen miehensä ei enää koskisi häneen epäonnistuneen synnytyksen takia tai hänen miehensä pettäisi häntä saadakseen hänet naisen huomaamaan mistä jää paitsi.


Miehet eivät jääneet kirjassa taka-alalle vaan olivat myös mukana koko ajan ja kertoi mitä kaikkea miehet ovat valmiit tekemään rakkaittensa takia ja pitääkseen asiat heiltä salassa. Itsekin osasin parhaiten kuvitella itseni miesten asemaan tekemään samoja asioita kun he tekivät rakkaittensa takia. Itse en kyllä olisi tappanut Vernonia, niin kuin yksi aviomies päätti kiukuspäissään tehdä. Samaistuminen henkilöihin oli hienon tuntuista, mutta kun kirja eteni ja nähtiin vaimojen reaktiot osan miesten jäädessä kiinni, ajattelin itseäni samaan tilanteeseen ja aloin toivomaan ettei joutuisi ikinä kokomaan samanlaista kauhua elämässäni. Toisten parisuhteet paranivat Vernonin tapaturman jälkeen ja toisten elämä muuttui täysin erilaiseksi, jota ei pysty sanoilla kuvailemaan.

-Ville-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti