Kirja alkaa Helsingistä, jossa päähenkilö, Leo Holm, istuskelee ystävänsä Juutas Wenhon kanssa. Leo on aviomies, yhden lapsen isä ja keuhkosairas keski-ikäinen mies, kun taas Juutas on suurin piirtein saman ikäinen visionääri, jolla on paljon suhteita eripuolille Eurooppaa. Juutas neuvoo Leoa hakeutumaan Sveitsiin keuhkoparantolaan, jota hän itsekin käyttää. Leo päättää lähteä Sveitsiin, jossa alkaa eroottinen esileikki Lethen, ranskalaisen oudon naisen, kanssa. Kirjan edetessä alkaa selvitä yhtä ja toista parantolan todellisista toimintamalleista ja sen johtajan jättimäisestä kunnianhimosta. Pikku hiljaa muualla Euroopassa tapahtuneet asiat alkavat punoutua yhteen ja mysteerit alkavat selvitä.
Lukiessani kirjaa ainoa asia, joka piti mielenkiintoani yllä edes vähän olivat ympäri kirjaa ripotellut mysteerit, joihin halusin saada vastauksen. Kirjan henkilöt olivat mielestäni tylsiä ja heihin samaistuminen oli itselleni täysin mahdotonta. Tylsien henkilöiden ja pitkästyttävän juonen takia kirjan lukeminen oli suurimmilta osin täyttä tuskaa. Muutamia hyviä kohtia kirjassa oli, mutta nekin hukkuvat nopeasti kirjan tylsyyteen.
Kirjan tärkeimpänä asiana ja sisältönä voi pitää erilaisia asioita, toisille tärkeintä on Leon parantolassa viettämä aika Lethen kanssa, kun taas toiset pitävät tärkeämpänä asioita, jotka tapahtuvat muualla Euroopassa. Minulle tärkeämmäksi muodostui Leon ja Lethen suhde, sillä sen monimutkaisuuteen ja vaihtelevuuteen joutui välillä todella perehtymään, jotta pysyisi mukana.
Erotiikan mukana oloa kirjasta ei oikeastaan edes huomaa muutamia kohtia lukuun ottamatta. Eroottiset kohdat kirjassa ovat kuitenkin hyvin vähän erotiikkaa sisältäviä, joten kirjaa ei kannata lukea erotiikan takia kuten itse tein. En suosittele kirjaa kenellekään, paitsi jos oudot unet, huono juoni ja typerin loppuratkaisu, minkä olen koskaan nähnyt, kiinnostaa.
-Lauri-

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti