Kotimainen dekkari, jännityskirjaSivuja: 238
”Rahat riittivät matkalippuihin enemmän kuin hyvin. Mireille oli ollut avokätinen. Paksussa kirjekuoressa oli ollut viisituhatta euroa, osa pieninä seteleinä. Raisa sulki silmänsä, matka Brysselistä Rotterdamiin kestäisi kaksi tuntia. Kohta he olisivat perillä ja mitä sitten, sitä hän ei halunnut ajatella, heidän oli edettävä askel kerrallaan. Antwerpen jäi taakse ja juna pysähtyi juuri ennen Hollannin rajaa. Passintarkastuksen korvasi tullimies, joka kulki junan päästä päähän. Kenenkään passia ei kysytty, muodollisuudet sujuivat jouhevasti. Raisa ja Lupe helpottuivat, pian he olisivat Hollannin puolella.”
Koko dekkari käsittelee 17- vuotiaan Victorian ja yksivuotiaan Isabellan katoamista. Kaikki alkaa, kun Suomessa ilmenee muutama myrkytystapaus, vakavien hermosto-oireiden vuoksi ihmisiä on joutunut sairaalaan ja jäljet ovat johtaneet tomaatteihin. Eva Raulo lähetetään tekemään juttua tomaattifarmille Espanjaan. Hänen kaverinsa Raisa raahautuu lomalle mukaan. Lopulta nämä suomalaisnaiset liittyvät mukaan pelastusoperaatioon, joka loppuen lopuksi johtaa Hollantiin. Matka on erittäin vaarallinen ja jännittävä, koska maan kovin rikollisliiga sieppaa Victorian ja Isabellan ja sen lisäksi jahtaa heitä.
Teos jäi mieleeni, koska en ole ennen lukenut tämän tyyppisiä kirjoja. Kirja on hyvin mukaansatempaava ja todella jännittävä ja lukemista ei voi jättää kesken, koska on pakko tietää mitä seuraavaksi tapahtuu. Kirjailija pitää lukijansa intensiivisessä otteessaan ja kuvailee eri tapahtumia tarkasti ja todenperäisesti. Pidän paljon Airaksisen kirjoitustavasta ja yllätyksellisyydestä.
Kirja on suhteellisen helppolukuinen ja ymmärrettävä. Välillä kumminkin pitää seurata tarkasti, sillä tekstissä on paljon henkilöitä ja samantapaisia nimiä, jotka muistuttavat toisiaan. Erityisesti Vadim, Vijeken ja Volodja – nimet menevät helposti sekaisin. Kirja on välillä vähän yliampuva ja korostaa asioita liikaa. Lopun ampumakohtauksessa, jossa poliisi on mukana, tuntuu hieman liioitellulta.
Lisäksi kirja on aika lyhyt ja loppuu dramaattisesti, joten loppu on vähän nopea ja hämmästyttävä. Kirjan kertoja on ulkopuolinen henkilö. Teos kokonaisuudessaan on hyvin raaka ja tunteita herättävä, varsinkin lopussa lukijan silmät kostuvat aivan väkisin. Airaksinen kirjoittaa hyvin tunteellisesti ja se näkyy myös tekstissä. Victorian ja Isabellan katoaminen ja Raisan ja Lupen epäonnistumiset kerta toisensa jälkeen saavat lukijan tuntemaan epätoivoa. Lukija tuntee tuskaa ja pelkoa siitä, ettei Victoriaa ja Isabellaa löydetä.
Tämä kirja kosketti minua, koska tämä tuntui olevan tätä päivää myös Suomessa. Miltei joka päivä saa lukea jonkun ihmisen kadonneen. Tällä hetkellä odotetaan kiihkeästi tietoa Tampereella kadonneesta 15-vuotiaasta tytöstä, Karoliina Kestistä. Tapaus sai minut ajattelemaan, kuinka vaarallinen paikka maailma on. Koskaan ei voi tietää mitä tapahtuu ja kasvava rikollisuus on minusta huolestuttava asia. Kuinka maailma on niin raaka paikka, että joku toinen voi tehdä jollekin toiselle ihmiselle pahaa.
-Sanni-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti