Kustantaja: Like 2006Tyyli: rikosromaani
Sivuja: 477
”He ottivat naisen elävänä, sillä hän kieltäytyi kuolemasta. Ehkä he juuri siksi rakastivat häntä vieläkin enemmän. Siksi että hän oli koko ajan läsnä, että hän tuntui aidolta. Mutta juuri sitä he eivät tajunneet, juuri se koituisi heidän kohtalokseen. Se että nainen oli elossa, ajatteli, oli läsnä. Suunniteli heidän tuhoaan.”
Tukholman julma, armoton alamaailma. Raaempi kuin voisi kuvitella. Sekauduttuasi siihen kerran ei paluuta normaaliin elämään enää ole. Saat olla varuillasi lopun elämääsi, vilkuilla olkasi yli ja olla huolissasi perheesi turvallisuudesta. Miksi joku haluaisi sekaantua tällaiseen, joka voi vaarantaa koko elämän? Vastaus on yksinkertainen: rahasta. Kun on rahaa, on kaikkea: mainetta, kunniaa, merkkivaatteita ja –autoja sekä ystäviä.
Tämä kaikki on tiivistetty Jens Lapiduksen trillerin ensimmäisen osan nimeksi: Rahalla saa. Kirjassa uppoudutaan syvälle Tukholman alamaailman syvyyksiin. Toimintaan kuuluu muun muassa huumeiden salakuljetusta ja diilaamista, bordellin pitämistä sekä rahanpesua. Kirjan juoni kulkee eteenpäin kolmen päähenkilön näkökulman mukana ja antaa näin lukijalle mahdollisuuden saada selkeän kuvan henkilöistä. Kaikilla on sama tavoite: raha.
Yksi elämän kiistellyimmistä kysymyksistä on varmasti, että saako rahalla kaikkea. Kirjaa lukiessa vahvistuu ajatus, että kyllä. Rahalla saa todellakin kaikkea. Yksi kirjan päähenkilöistä ”JW” on ainakin sitä mieltä. Hän on nuori, komea, ja hänellä on viehätysvoimaa, kallis elämäntyyli muiden seurapiirikavereidensa tapaan – hänellä ei vain ole rahaa. Niinpä JW alkaa diilata kokaiinia, saadakseen tarpeeksi rahaa kalliiseen elämäntyyliinsä. Lopulta hänellä on omasta mielestään kaikkea: kallis auto, merkkivaatteita, oma asunto, kaupungin kuumin tyttöystävä, suhteita ja paljon kavereita. JW:n ainoana ongelmana on, että hän on varpaitaan myöten uppoutunut syvälle huumebisnekseen.
Lukiessa kirjaa alkaa pohtia, mikä oikeastaan on rahan arvo. Kuinka paljon on valmis uhraamaan sen takia? Sotkeuduttuaan kerran Tukholman alamaailmaan ei sieltä ole pois pääsyä. Se tulee aina olemaan osa elämää. Onko raha sen arvoista? Jos on, sen pitäisi olla myös sen arvoista, että uhraisi sen eteen muuta kuin elämänsä. Opiskelisi ja hankkisi kunnon työpaikan ja tienaisi niin kuin muutkin: rehellisesti.
Kirjassa esitellään Tukholman kaksi puolta: alamaailma sekä ylellinen seurapiirielämä. Näiden luulisi olevan kaksi ääripäätä, mutta kuitenkin ne yhdistyvät. Seurapiirijuhlissa käytetään yhtä lailla kokaiinia kuin muissakin, ja suurimmat pörssikunkut käyvät ilotyttöbileissä. Miksi? Heillä luulisi olevan kaikkea, joten miksi he haluavat sekaantua rikollisuuteen. Ei taida rahalla mässäily tuoda kaikkea, mitä haluaa – ainakaan laillisissa puitteissa. Kun on kaikkea, voi elämä käydä tylsäksi, jolloin jännitystä haetaan muualta.
Onko tämä siis yhtään hyväksyttävämpää kuin tämän ”jännityksen” järjestäminen? Toiset käyttävät rikollisuutta saadakseen rahaa; toiset käyttävät rahaa rikollisten palvelujen käyttämiseen. Hetkeksi voisi pysähtyä ajattelemaan, että eikö ”tarkoitus pyhitä keinot”. Tällöin olisi hyväksyttävämpää tavoitella sitä ”ylellisempää” elämää rikollisin keinoin, sillä päämäärähän on hyvä. Kuka tahansa toivoo itsellensä elämää, jossa ei tarvitse murehtia rahan riittävyyttä, vaan elämä on turvattu. Näin ajatellen pahiksiksi jäävät ne seurapiirihait, jotka kehtaavat käyttää näitä rikollisuuden tuottamia palveluja, mutta pitävät silti itseään parempana kuin muut ja asettavat itsensä muiden yläpuolelle.
Kirjassa rikollisuutta pyorittää pääosin maahanmuuttajat. He ovat luoneet uskomattoman suuren ja toimivan järjestelmän, jota poliisin on lähes mahdoton saada pysähtymään, ja vaikka saisivatkin, mitä menetettävää maahanmuuttajilla on? Heillä on luultavasti turvallisempaa istua pohjoismaisessa vankilassa, kuin palata sinne mistä ovat tulleet. Yhteiskunta, johon he ovat paenneet, pitää heitä kuitenkin pohjasakkina ja näin sulkenut heiltä mahdollisuuden päästä huipulle laillisin keinoin. ”Hemmoteltu, isän rahoilla elävä, itsekehulta löyhkäävä. Silti Jorge unelmoi samanlaisesta elämästä. Hän tiesi että jokainen ganjaa pössyttelevä mutakuono halusi olla Jetset-Carl. Mutta nekrut eivät koskaan päässeet piireihin. Heidän oli turha edes haaveilla.” Mikä heitä siis pidättelisi, kun he tietävät, että muuta vaihtoehtoa ei ole tavoitellessa rikkaampaa elämää? Miksi heidän pitäisi tyytyä vähempään? Rahalla he pystyvät ostamaan vaikka kokonaan uuden henkilöllisyyden. Kukapa ei siis tarttuisi tilaisuuteen.
Rahasta on tullut yksi yhteiskuntamme pyörittäjä. Rahaa tarvitaan elämiseen, eikä ilman sitä tule toimeen. Ihmiset ovat tehneet rahasta tavoitteen ja unelman, jota jokainen varmasti pohtii elämänsä aikana. Toiset valitsevat helpomman tien sen saavuttamiseen; toiset taas näkevät suuresti vaivaa sitä saadakseen. Jotkut onnekkaat voittavat lotossa. Elämä on arvaamatonta.
Tukholman julma, armoton alamaailma. Raaempi kuin voisi kuvitella. Sekauduttuasi siihen kerran ei paluuta normaaliin elämään enää ole. Saat olla varuillasi lopun elämääsi, vilkuilla olkasi yli ja olla huolissasi perheesi turvallisuudesta. Miksi joku haluaisi sekaantua tällaiseen, joka voi vaarantaa koko elämän? Vastaus on yksinkertainen: rahasta. Kun on rahaa, on kaikkea: mainetta, kunniaa, merkkivaatteita ja –autoja sekä ystäviä.
Tämä kaikki on tiivistetty Jens Lapiduksen trillerin ensimmäisen osan nimeksi: Rahalla saa. Kirjassa uppoudutaan syvälle Tukholman alamaailman syvyyksiin. Toimintaan kuuluu muun muassa huumeiden salakuljetusta ja diilaamista, bordellin pitämistä sekä rahanpesua. Kirjan juoni kulkee eteenpäin kolmen päähenkilön näkökulman mukana ja antaa näin lukijalle mahdollisuuden saada selkeän kuvan henkilöistä. Kaikilla on sama tavoite: raha.
Yksi elämän kiistellyimmistä kysymyksistä on varmasti, että saako rahalla kaikkea. Kirjaa lukiessa vahvistuu ajatus, että kyllä. Rahalla saa todellakin kaikkea. Yksi kirjan päähenkilöistä ”JW” on ainakin sitä mieltä. Hän on nuori, komea, ja hänellä on viehätysvoimaa, kallis elämäntyyli muiden seurapiirikavereidensa tapaan – hänellä ei vain ole rahaa. Niinpä JW alkaa diilata kokaiinia, saadakseen tarpeeksi rahaa kalliiseen elämäntyyliinsä. Lopulta hänellä on omasta mielestään kaikkea: kallis auto, merkkivaatteita, oma asunto, kaupungin kuumin tyttöystävä, suhteita ja paljon kavereita. JW:n ainoana ongelmana on, että hän on varpaitaan myöten uppoutunut syvälle huumebisnekseen.
Lukiessa kirjaa alkaa pohtia, mikä oikeastaan on rahan arvo. Kuinka paljon on valmis uhraamaan sen takia? Sotkeuduttuaan kerran Tukholman alamaailmaan ei sieltä ole pois pääsyä. Se tulee aina olemaan osa elämää. Onko raha sen arvoista? Jos on, sen pitäisi olla myös sen arvoista, että uhraisi sen eteen muuta kuin elämänsä. Opiskelisi ja hankkisi kunnon työpaikan ja tienaisi niin kuin muutkin: rehellisesti.
Kirjassa esitellään Tukholman kaksi puolta: alamaailma sekä ylellinen seurapiirielämä. Näiden luulisi olevan kaksi ääripäätä, mutta kuitenkin ne yhdistyvät. Seurapiirijuhlissa käytetään yhtä lailla kokaiinia kuin muissakin, ja suurimmat pörssikunkut käyvät ilotyttöbileissä. Miksi? Heillä luulisi olevan kaikkea, joten miksi he haluavat sekaantua rikollisuuteen. Ei taida rahalla mässäily tuoda kaikkea, mitä haluaa – ainakaan laillisissa puitteissa. Kun on kaikkea, voi elämä käydä tylsäksi, jolloin jännitystä haetaan muualta.
Onko tämä siis yhtään hyväksyttävämpää kuin tämän ”jännityksen” järjestäminen? Toiset käyttävät rikollisuutta saadakseen rahaa; toiset käyttävät rahaa rikollisten palvelujen käyttämiseen. Hetkeksi voisi pysähtyä ajattelemaan, että eikö ”tarkoitus pyhitä keinot”. Tällöin olisi hyväksyttävämpää tavoitella sitä ”ylellisempää” elämää rikollisin keinoin, sillä päämäärähän on hyvä. Kuka tahansa toivoo itsellensä elämää, jossa ei tarvitse murehtia rahan riittävyyttä, vaan elämä on turvattu. Näin ajatellen pahiksiksi jäävät ne seurapiirihait, jotka kehtaavat käyttää näitä rikollisuuden tuottamia palveluja, mutta pitävät silti itseään parempana kuin muut ja asettavat itsensä muiden yläpuolelle.
Kirjassa rikollisuutta pyorittää pääosin maahanmuuttajat. He ovat luoneet uskomattoman suuren ja toimivan järjestelmän, jota poliisin on lähes mahdoton saada pysähtymään, ja vaikka saisivatkin, mitä menetettävää maahanmuuttajilla on? Heillä on luultavasti turvallisempaa istua pohjoismaisessa vankilassa, kuin palata sinne mistä ovat tulleet. Yhteiskunta, johon he ovat paenneet, pitää heitä kuitenkin pohjasakkina ja näin sulkenut heiltä mahdollisuuden päästä huipulle laillisin keinoin. ”Hemmoteltu, isän rahoilla elävä, itsekehulta löyhkäävä. Silti Jorge unelmoi samanlaisesta elämästä. Hän tiesi että jokainen ganjaa pössyttelevä mutakuono halusi olla Jetset-Carl. Mutta nekrut eivät koskaan päässeet piireihin. Heidän oli turha edes haaveilla.” Mikä heitä siis pidättelisi, kun he tietävät, että muuta vaihtoehtoa ei ole tavoitellessa rikkaampaa elämää? Miksi heidän pitäisi tyytyä vähempään? Rahalla he pystyvät ostamaan vaikka kokonaan uuden henkilöllisyyden. Kukapa ei siis tarttuisi tilaisuuteen.
Rahasta on tullut yksi yhteiskuntamme pyörittäjä. Rahaa tarvitaan elämiseen, eikä ilman sitä tule toimeen. Ihmiset ovat tehneet rahasta tavoitteen ja unelman, jota jokainen varmasti pohtii elämänsä aikana. Toiset valitsevat helpomman tien sen saavuttamiseen; toiset taas näkevät suuresti vaivaa sitä saadakseen. Jotkut onnekkaat voittavat lotossa. Elämä on arvaamatonta.
-Ilona-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti