Niels Fredrik Dahl: Matkalla ystävän luo

Kustantaja: Bazar Kustannus 2007
Norjalainen romaani, absurdi ja unenomainen teos
Sivuja: 256
 

”Ja nyt Vilgot on matkalla ystävän luo. Hän lähtee laskeutumaan portaita, antaa käden liukua kaiteen mustalla muovilla, siitä syntyy niin ihana vinkuva ääni. Vilgot ajattelee, että hän ja äiti ja isä asuvat maan alla. Siksi heille ei koskaan tule vieraita, siksi hänen vanhempansa eivät koskaan käy ystävien luona eivätkä koskaan puhu ystävistä. Vilgotilla on ystäviä, mutta hän ei koskaan vie heitä kotiin. Sillä hän haluaa pitää salaisuutena sen, että he asuvat maan alla, ja jos hän päästäisi jonkun kotiinsa, salaisuus paljastuisi heti. Välillä Vilgot ajattelee olevansa sadun noiduttu prinssi, joka voi vaeltaa ulkona kauniiden ihmisten joukossa, raittiissa ilmassa koko päivän, mutta jonka täytyy joka ilta palata maan alle peikkojen luo, koska ne omistavat hänet, ne ovat ottaneet hänet. Ja siellä hänestä tulee maata, hänestä tulee mutaa ja pitkiä limavanoja.”
 

Norjan pääkaupunkiin Osloon pohjautuva tarina kertoo nuoren 11- vuotiaan Vilgot pojan elämästä 1960-luvulla.  Hän tuntee asuinalueensa kuin omat taskunsa ja myös siellä asuvat ihmiset, muttei kuitenkaan Tårnbyggetissä asuvaa Trygve Lietä, YK:n ensimmäistä pääsihteeriä, jota kaikki kunnioittavat. Vilgotin mielestä hän ja hänen vanhempansa ovat jotenkin erilaisia, koska heillä ei ole oikein mitään suhteita kehenkään. Vilgotilla on kaksi hyvää ystävää, Simen ja Magne, mutta hän joko käy vain heidän luonaan tai he ovat koulussa tai kaupungilla jossain. Vilgot ei halua viedä ystäviään kotiinsa. Tässä voi huomata sen miten tärkeää vanhempien esimerkit ovat. Eli jos vanhemmat eivät kutsu ystäviään kotiin, niin tuskin sitten lapsikaan, koska hän saa mallin vanhemmiltaan.  Lisäksi se, että hänen äitinsä on jollain tavalla sairas varmasti aiheuttaa sen, ettei Vilgot halua kutsua ystäviään kylään, sillä hän tavallaan pelkää äidin sairautta ja on epävarma rakastavatko hänen vanhempansa häntä oikeasti. Siksi hän usein vetäytyy omiin oloihinsa milloin mihinkin, vaikka hän sanoo menevänsä ystävän luo.

Eräänä päivänä kuljeskellessaan kadulla Vilgot tapaa ’pahamaineisen’ Äkäisen isännän, joka kuitenkin osoittautuu mukavaksi ihmiseksi huhuista huolimatta. Hän kutsuu itseään Hoffin kreiviksi. Vilgot alkaa viettää paljon aikaa tämän seurassa, muttei kerro siitä vanhemmilleen. Kreivi näyttää hänelle kaitafilminpätkiä Karinista – hänen suuresta rakkaudestaan. Hoffin kreivi kertoo, kuinka hän ensin rakastui Kariniin ja Karin myös häneen, mutta sitten Karin petti hänet olemalla jonkun toisen miehen kanssa. Juuri tällaista pettämistä voi sattua kenelle tahansa ja se on aina hirveää. Tavallaan pettäjä on vastuussa petetyn elämästä, sillä hän voi aiheuttaa toisen elämän rikkoutumisen tai sen, että toinen jää yksin ja lopulta masentuu ja sairastuu. Pettäjän pitäisi olla jättäjä, joka kertoo suoraan, eikä jätä asiaa epäselväksi. Myöhemmin Vilgot puolestaan tulee hyväksikäytetyksi ja pahoinpidellyksi, sillä hän uskoo, että tämä Colamies, joka sitten kohtelee häntä pahasti, eikä heti päästä häntä heti pois, on hyvä ihminen – sellainen, joka voisi rakastaa Vilgotia, niin kuin Hoffin kreivin katseesta näkee, että hän luultavasti rakastaa.
 

Yksi jännittävä kohta on myös se, kun Vilgot lähtee opettajansa pyynnöstä hakemaan yhtä asiaa opettajansa kodista. Uteliaisuus kuitenkin voittaa, niin kuin yleensä kenellä tahansa. Vilgot siis alkaa katsella ja tutkia paikkoja ja löytääkin jotain salaista yhdestä huoneesta. Lapselle on lähes arvoitus mitä aikuiset ajattelevat, ja siksi lapsi kokee ja ymmärtää asiat aivan eri tavalla kuin aikuinen. Lapsella on myös paljon enemmän mielikuvitusta kuin aikuisella. Siksi Vilgotkin kokee asian hieman jännittävänä ja pelottavana nähdessään opettajansa salaisuuden. Tai se kun Vilgot tervehtii Trygve Lietä, mutta tämä ei tee elettäkään. Mitä siitä sitten pitäisi päätellä? Vilgot käsittää asian varmasti aivan toisin kuin Trygve Lie ehkä tarkoittaa. Toisaalta niinhän voi tehdä kuka tahansa.

Kirjailija kuvaa unenomaisesti miten Vilgot muistelee lapsuuttaan nykypäivänä, jota kirja suurimmaksi osaksi käsittelee, kolmenkymmenen vuoden jälkeen. Silloin hän on hylätyn sirkusnorsun, Batirin omistaja. Kaikki on muuttunut. Norjan entinen upea kerrostalo Tårnbygget on rähjääntynyt ja Arnesenin kauppaakaan ei enää ole. Lisäksi monet tärkeät ihmiset hänen ympäriltään ovat kuolleet. Hän tuntee itsensä nyt yksinäisemmäksi kuin koskaan, eikä hänellä ole varaa juuri mihinkään. Kuulostaa todella surulliselta, että jonkun ihmisen elämä voi olla sellaista kuin Vilgotin. Hänen olisi varmasti onnellisempaa elää, jos hänellä olisi ihmisiä kenelle puhua ja työ sekä perhe. Kirjan teema on selkeästi  yksinäisyys ja rakkaus. Mutta myös se, että kaikesta voi selvitä, sillä Vilgot on kokenut kovia. Esimerkiksi hän ei voinut käsittää sitä, miten toista ihmistä voi rakastaa niin paljon, että pystyy heittämään hänet sitten käärmetarhaan. Näin hänen isoisänsä on tehnyt hänen isälleen. Siksi Vilgot aina pelkää niin paljon kun hän tapaa isoisänsä. Onneksi isoisän puoliso, Beate antaa hänelle lohdutukseksi aina marsipaanipatukan.
 

Teoksessa ei kauheasti kerrota Norjasta esimerkiksi sen maisemista tai kulttuurista yleensä. Sitä toivoisin olevan enemmän. Toisaalta näin on hyvä, sillä se saattaisi muuttaa kirjaa liikaa. Teos kertoo siis miten Vilgot on kokenut asiat lapsena ja miten hän kokee ne nyt ja millainen aikuinen hänestä on tullut. En aluksi ymmärtänyt kirjan sanomaa, mutta onneksi lopulta se valkenee kenelle tahansa. Teos on todella koskettava, sillä tiedän osittain miltä tuntuu olla yksin ilman ainoatakaan ystävää. Vaikka Vilgotilla kuitenkin on ystäviä, hän on silti vailla rakkautta ja yrittää etsiä ihmisiä, jotka todella rakastaisivat häntä. Vilgotin äidin sairaus koskettaa myös, sillä tiedän tunteen, kun joku läheinen ihminen on kauan sairaana ennen lopullista poistumista maailmasta. Tavallaan myös Vilgot ja Batir-norsu ovat sairaita. Batir fyysisesti ja Vilgot henkisesti. Kertomus on myös opettavainen, sillä kaikesta voi selvitä ja Vilgot teki varmasti oikean ratkaisun kirjan lopussa.  Teos kertoo siis miten Vilgot on kokenut asiat lapsena ja miten hän kokee ne nyt ja millainen aikuinen hänestä on tullut. En aluksi ymmärtänyt kaikkea, mutta loppujen lopuksi tämä on hieno tarina.

-Sini-